Ennen harjoittelua
23.1.2017 Keskustelin ekaa kertaa tuutorin kanssa opetusharjoittelusta. Olin aiemmin tammikuussa jo ilmoittautunut Oamk:in opetusharjoittelu-rekisteriin, koska huomasin että ilmoitus tulisi olla tehtynä 2kk ennen harjoittelun alkua. Tilasin myös valmiiksi rikosrekisteriotteen. Tuutorini innostui ajatuksesta, että kysyisin harjoittelupaikkaa Valma-koulutuksesta. Keskustelutuokiossa minulle kuitenkin selvisi, että opetusharjoittelu ei tarkoitakkaan esim. 2 viikon työharjoittelua, vaan ennemminkin se voisi olla joku sopiva opintokokonaisuus pitemmällä ajalla, josta saisin vastuuta. No, joo niinhän se tietysti on järkevää, sillä intensiivisessä 2 viikkoisessa ei varmasti ehdi oppia niin paljon kuin että saa suunnitella opetusta ajan kanssa ja myöskin korjata toimintaansa palautteen mukaan. Näin ajattelulle jää enemmän aikaa. Täytyy siis miettiä lastenhoitokuvio uusiksi.Lähetin myös sähköpostia ammattiopiston Valma-opettajalle, jonka kanssa olin syksyllä ollut yhteydessä muuten Valmaan liittyen. Nyt kysyin opetusharjoittelupaikkaa. Tästä se lähtee.
24.1. Sain viestin Valma-opettajalta, että heillä on ensi viikolla kokous, jossa hän esittelee myös minun harjoitteluasian. Jännää!!
Helmikuun aikana opetusharjoittelupaikka varmistui ja pääsen maaliskuussa aloittamaan. Kävin koululla juttelemassa tulevan ohjaavan opettajan kanssa harjoittelusta ja sovimme jo, että voisin opettaa arjen taitojen ja hyvinvoinnin vahvistaminen-opintokokonaisuutta. Olen tosi innoissani!! Tuleva ryhmäni on aikuisten maahanmuuttajien ryhmä, kuulemma tosi mukava ja aikaa työrauhan ylläpitämiseen ei tarvita, kun ovat niin kuuliaisia.
Kun aihealue on selvillä perehdyin samantien opintokokonaisuuden osaamistavoitteisiin, jotka antavat hyvin paljon liikkumavaraa opetuksen sisältöön:
Opiskelija
tunnistaa omat voimavaransa ja vahvistaa toimintakykyään sekä hyvinvointiaan
perehtyy yhteiskunnan tarjoamiin palvelujärjestelmiin ja palveluihin
toimii eri tilanteissa yhteistyössä muiden kanssa käytöstapoja ja tapakulttuuria
noudattaen
tunnistaa oman vuorokausirytminsä ja osaa mukauttaa sen opiskelun ja työelämän
tarpeisiin
hankkii tietoja ja taitoja, joiden avulla tekee oman elämänsä taloudellisia päätöksiä
suunnittelee ja mahdollisesti tekee arkielämään ja itsenäiseen asumiseen liittyviä
valintoja, päätöksiä ja hankintoja
ymmärtää, miten hygienia vaikuttaa terveyteen, turvallisuuteen ja hyvinvointiin
osaa huoltaa vaatteensa
tuntee turvalliset, vastuulliset ja kestävät toimintatavat opiskelu- ja
asuinympäristössään
suunnittelee kodin ruokaostokset ja valmistaa kotiruokaa
tutustuu erilaisiin liikunta- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin
tutustuu taide- ja kulttuuripalveluiden ja tapahtumien tarjontaan
saa valmiuksia kädentaitojen käyttämiseen arjen toiminnoissa
ymmärtää sosiaalisten suhteiden merkityksen hyvinvoinnille.
Tummensin omaan opetukseeni liittyvät osaamistavoitteet, sillä opintokokonaisuus on jaettu myös muille opettajille esim. hygieniaosaaminen.
Päässäni alkoi heti pyöriä monenlaisia asioita, joita tässä opintokokonaisuudessa voisin opettaa. Minulla oli käytettävissä 9 opetuskertaa, jotka ovat 1,5h pituisia. Kasasin itselleni opetuskerroista suunnitelman ja tein myös alustavan käsikirjoituksen, mitä mikäkin opetuskerta pitäisi sisällään. Tutustuin paljon maahanmuuttaja-koulutukseen, ryhmäyttämisharjoituksiin, erilaisiin digi-opetusmenetelmiin ja välineisiin ja innostuin myös pelillisyydestä opetuksessa. Opetukseen liittyvää materiaalia olen kasannut itselleni kirjanmerkeiksi eri nettisivuista, Pinterest-sivulleni ja Youtube-soittolistalle. Kasaan jossain kohtaa lähdemateriaalin vaikka tänne blogiin, kunhan ehdin.
2.3. Sovittiin jo alustavasti tuutoropettajani kanssa milloin hän tulee seuraamaan opetustani ja se on jo mahdollisesti 3 opetuskerta, huih! Jännää! vaikka oikeesti se on tosi ihanaa, jos hän pääsee pitkän matkan takaa tulemaan ja antamaan ohjausta minulle. Hän sanoikin, että on hyvä saada palautetta harjoittelun keskivaiheilla, niin sitten tietää vielä mitä osa-alueita voi kehittää ja mihin kiinnittää huomioita loppuharjoittelun ajan.
6.3. Tänään esittelin alustavaa suunnitelmaani opetustuokioiden sisällöstä ohjaavalle opettajalleni. Hän innostui ajatuksistani ja kehittelimme yhdessäkin jotakin teemaa eteenpäin. Hän sanoi, että tulee ihan omat opetusharjoitteluajat mieleen, kun oli paljon innostusta ja halua suunnitella mielenkiintoista, innostavaa sisältöä opiskelijoille! Pari tuntia vierähti siivillä, kun juteltiin suunnitelmastani ja sain hyödyllisiä vinkkejä käytännön toteutukseen, paljonko mihinkin kannattaa käyttää aikaa, minkälaisia opetusvälineitä on käytössä (läppärit, smart board, tulostaminen jne). Puhuttiin myös, että voisin ensi viikolla kun menen seuraamaan opetusta pariksi kerraksi, niin esitellä jo opiskelijoille tekemäni kyselylomakkeen, jolla haluan selvittää vähän opiskelijoiden lähtötasoa, kiinnostuksen kohteita ja kielitaitoa. Opiskelijat voivat täyttää lomakkeen siinä tunnilla, jolloin saan vastaukset heti ja voin sitten ennen omaa opetustani koota vastaukset ja suunnitella opetustani senkin pohjalta.
HARJOITTELUSSA
Olen koonnut harjoittelun opintokokonaisuudesta opiskelijoille infoseinän, johon lisään aina opetuksen edetessä päivän aiheeseen liittyviä linkkejä ja muuta materiaalia Linkki Infotauluun.
Tässä vielä kokonaisuudessaan harjoittelun opintokokonaisuus, jonka suunnittelin.
Suunnittelemani opintokokonaisuus |
14.3. Tänään pääsin vihdoin aloittamaan harjoittelun. Jännä, miten omat fiilikset muuttuvat matkan varrella. Ensiksi kun aloin suunnittelemaan opetuskokonaisuutta koko homma jännitti, en ollut aiemmin tehnyt vastaavaa, osaankohan? Sitten kokonaisuus alkoi hahmottua ja tiedonjano kasvoi. Löysin vaikka miten paljon kivoja juttuja, aina vaan lisää mielenkiintoisia nettisivuja, joita voisi kokeilla harjoittelussa ja suunnitelmani muokkaantui ja muovaantui koko ajan lisää. Lopussa tuntui jo, että pääsis jo sinne käytäntöön! tästä tulee niin siistiä.
Olin sopinut ohjaavan opettajani kanssa, että tulen kaksi kertaa seuraamaan opetusta ja sitten aloitan omani. Tänään näin siis ryhmäni ensimmäistä kertaa. Kyllä vähän jännitti, millaisia he ovat ja mitähän he minusta ajattelevat.. mutta He olivat tosi ihania! Hyvin vastaanottavaisia, keskustelevia ja luokassa oli jotenkin aika rento ilmapiiri. Tietysti porukkaan mahtui myös hiljaisempia, mutta mitään työrauhaongelmaa en luokassa havainnut. Ryhmäläisten suomenkielentaidot olivat yllättävän hyviä. He uskaltavat käyttää kieltä ja keskustelukin onnistuu. Odotan innolla ensi viikkoa, kun pääsen itse puikkoihin. 😊
20.-21.3. Tutumista ja mielenhyvinvointia
Ensimmäinen opetuskertani sitten koitti ja innokkain mielin menin luokkaan. Mutta päivä sattui olemaan iranilainen uusi vuosi, minkä vuoksi paikalla oli vain 5 opiskelijaa. Noh, pääsin heti käsiksi monikulttuurisuuden huomioimiseen, eri kulttuureissa on omat juhlapäivänsä, jotka sattuvat sitten meidän kalenteriin myös arkipäiville. Eipä siinä sen kummempaa, teimme sitten harjoitukset joita olin ajatellut pareittain tehtäväksi koko 5 hengen porukalla saman pienen pöydän ääressä keskustellen. Aiheeksi olin valinnut Mitä kuuluu?-teeman eli vähän omia tunnelmia ja vahvuuksia, unelmia ja huolia keskustellen läpi. Tunnelma oli keskusteleva ja pääsin lähelle opiskelijoita, koska ryhmä oli niin pieni. Seuraavana päivänä sitten paikalla olikin isompi ryhmä. Olin tehnyt oman esittelyni pienelle porukalle, mutta nyt teimme sitten nimipiirin, jotta tutustuisin loppuihinkin. Olin suunnitellut oppimistuokion Learning cafe-menetelmällä Mielenhyvinvoinnin käsi-mallin käsittelyyn. Opiskelijat tekivät pöytäryhmissä aktiivisesti töitä, mutta itselle oppimiskokemuksena se, että aikaa tarvitaan tällaiseeen menetelmään huomattavasti enemmän. Ryhmien vaihtamista pitää harjoitella lisää.
27.-28.3. Yhteiskunnan palvelut
Opettajatuutorini Maarit tuli seuraaman opetustani yhdeksi päiväksi ja samalla keskustellen osoitin opetuksen toteutusosaamistani. Sain hyvää palautetta työstäni ja se muistutti taas kerran, kuinka tärkeää oppijalle on saada palautetta ja kannustusta. Maarit myös hoksautti minulle monia pikkuvinkkejä ohjaukseen kuten kuinka samaa opetusmateriaalia voi käyttää toiseenkin kertaan vähän eri näkökulmasta. Näin opiskelijoille tulee oppimisen varmistamista ja itse säästyy aikaa suunnittelussa. Oli kyllä mahtava viettää koko huippuammattilaisen ohjauksessa.Olin suunnitellut molempien päivien teemaksi osaamistavoitteiden mukaisesti Yhteiskunnan palvelut. Olin tehnyt www.tagul.com sivun avulla sanapilven tai tässä tapauksessa sanapuun erilaisista suomalaisen yhteiskunnan palveluista kuten koulu, terveyskeskus, Kela, pelastuslaitos, te-toimisto jne. Introna aiheeseen, keskustelimme ensin, mitä mikäkin sana tarkoittaa.
Sitten jokainen sai vastata aiheeseen liittyvään kyselyyn omalla kännykällä osallistuen Kahoot-kisaan (www.kahoot.it) yhteiskunnan palveluista. Kahoot on kyllä todella kätevä sivu esimerkiksi oppimisen varmistamiseen ja myöskin oppijoiden lähtötason selvittämiseen leikkimielisen kilpailun avulla. Todella helppo opiskelijoille käyttää ja yksinkertainen myös opettajalle laatia erilaisia kisoja ja kyselyitä.

Kisailun jälkeen jaoin opiskelijat pienryhmiin ja jokainen ryhmä sai oman yhteiskunnan palveluihin liittyvän tapauksen, joka heidän piti selvittää. Ensimmäisenä päivänä käsittelimme koulutukseen ja työnhakuun ja työttömyyteen liittyviä tapauksia (tapaus 1.) ja toisena päivänä käsittelimme asumiseen ja turvallisuuteen liittyviä tapauksia (tapaus 2.). Itsenäisen ryhmätyöskentelyn jälkeen ryhmät esittivät oman ratkaisunsa ongelmiin ja jokaisesta tapauksesta keskusteltiin vielä yhdessä varmistaen ymmärrys.
Tapaus 1. Olet hakenut opiskelemaan ammattiopistoon Kokki-koulutukseen. Saat kirjeen postitse, että sinut on valittu opiskelemaan. Mitä sinun pitää tehdä, jotta voit aloittaa opinnot? Miten maksat vuokran ja elämisen? Mitä rahaa voit saada? Mistä voit hakea tukea?
Tapaus 2. Huomaat kerrostalon käytävässä savua. Miten toimit?
10.4. Tiedonhakua ja Oppimisen ja osaamisen arviointia
Tiedonhaku on yksi keskeinen arjentaito ja työelämässä ja opiskelussa ihan välttämätön, jota ilman ei pärjää. Tietokoneen käyttötaidot helpottavat monia arjen toimia kuten ruuanlaitto, laskujen maksaminen, erilaisten palveluiden käyttö esim. terveydenhuollon ajanvaraus.Valitsin tiedonhaku-teeman oman arviointiosaamiseni osoittamisalueeksi, koska tiedonhakutaidot ovat niin keskeinen osa koko opetuskokonaisuuteni sisältöä. Tiedonhakutaitojen osaamiseen sisältyy opintokokonaisuuden moni osaamistavoite:
1. perehtyy yhteiskunnan tarjoamiin palvelujärjestelmiin ja palveluihin
2. hankkii tietoja ja taitoja, joiden avulla tekee oman elämänsä taloudellisia päätöksiä
3. suunnittelee ja mahdollisesti tekee arkielämään ja itsenäiseen asumiseen liittyviä
valintoja, päätöksiä ja hankintoja
4. tuntee turvalliset, vastuulliset ja kestävät toimintatavat opiskelu- ja
asuinympäristössään
5. suunnittelee kodin ruokaostokset ja valmistaa kotiruokaa
6. tutustuu erilaisiin liikunta- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin
7. tutustuu taide- ja kulttuuripalveluiden ja tapahtumien tarjontaan
Tiedonhakua harjoittelimme niin, että jokaisella oli läppäri käytettävissä ja olin laatinut Google Forms:illa 4 erilaista sähköistä kyselylomaketta osaamistavoitteiden aiheista: 1. Kotona 2. Vapaa-aika 3. Liikenne ja matkustaminen sekä 4. Omat tiedonhakutaidot. Opiskelijoiden tehtävänä oli vastata kyselyn kysymyksiin etsien sellaisia suomenkielisiä internet-osoitteita, joista kysytty tieto löytyy esim. Mistä voin tarkistaa päivän sään? Mistä voin ostaa junalipun Turusta Tampereelle?
Opiskelijat työskentelivät itsenäisesti ja ohjasin heitä yksilöllisesti tarpeen mukaan. Muutama opiskelija ehti tekemään kaikki kyselyt opetuksen aikana täysin itsenäisesti ja jotkut saivat tehtyä muutaman osion ohjattuna. Tällainen työskentely mahdollisti yksilöllisen tuen ja jokaisen oman taitotason huomioimisen. Nopeammilla oli mahdollisuus tehdä enemmän tehtäviä, kun ei tarvinnut mennä hitaampien tahdissa ja tukea tarvitsevilla oli mahdollisuus saada yksilöllistä ohjausta. Kuitenkin niin, että kaikki työskentelivät yhtä aikaa, mutta ilman paineita toisten suorituksesta.
Koska olin tehnyt kyselyt Google Formsilla, sain itse opiskelijoiden vastaukset suoraan Driveeni ja tein vastauksista heille osaamisen arvioinnit. Jokaisen osaamista arvioin heidän omaan tasoon verraten. Eli tarkistin vastaukset, pisteytin oikeat vastaukset ja annoin kirjallista palautetta työskentelystä, suomen kielen taidosta ja osaamisen tasosta. Arvioinnissa haluan käyttää positiivista vahvuuksiin keskittyvää otetta, eli pyrin hyödyntämään positiivisen pedagogiikan menetelmiä, linkki.
Arvioinneissa annoin myös vinkkejä, miten taitoja voisi kehittää..Yksi hiljaisempi opiskelija sanoi minulle, kun jaoin arvioinnit yksilöllisesti jokaiselle, että "ompa ihanasti kirjoitettu". Siitä tuli hyvä mieli.
Valman opetussuunnitelmassa lähes kaikki opintokokonaisuudet arvioidaan pelkästään hyväksytty-hylätty asteikolla, ainoastaan jos korottaisi peruskoulun arvosanoja, niin niistä opinnoista saisi numeroarvosanan. Ohjaavan opettajan kanssa tästä keskustelimme ja käytännössä jokainen, joka on paikalla opetuksessa saa hyväksytyn arvosanan. Mielestäni tekemä tiedonhaku-tehtävä istuu näihin arviointikriteereihin hyvin. Jokainen oppija saa kannustavaa ja kehittävää palautetta suorituksestaan, ainoastaan ne, jotka eivät olleet kyseisellä tunnilla paikalla jäävät paitsi arvioinnista. Jokaisella opiskelijalla oli mahdollista tehdä kysely myös jälkikäteen ryhmän padlet-infotaululta löytyvien linkkien avulla, mutta kukaan ei tehnyt kyselyä omalla ajallaan.
11.4. Demokratiaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti