maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kuvaus opettajavaihdosta Itävallan Linzissä

Opiskelijavaihto Itävallassa perheen kanssa

Gmunden.jpg
Kuvassa: Matkailua lähimaisemissa, idyllinen Gmunden

Amokin sivuilta silmiini ponnahti kohta kansainvälisyys, joka sai minut pohtimaan: Opiskelijavaihtoon?
–Ehkä viittä vaille nelikymppinen on jo liian vanha sellaiseen.. ja eihän minulla perheellisenä ole mitenkään mahdollisuutta lähteä lukukaudeksi kauas pois.
No, tarkempi tutkailu kuitenkin selvensi minulle, että vaihtoon tai tässä tapauksessa harjoitteluun voi lähteä myös lyhyemmäksi aikaa. Lisäksi perheen mukaan ottaminen oli lopulta vain järjestelykysymys; mieheni hoiti lapsia päivisin isäkuukauden turvin ja välillä työskenteli etänä.                                              
Halusin kuukaudeksi saksankieliseen maahan kieltä verryttelemään, joten kv-koordinaattorimme ehdotti Linzissä olevaa Pädagogische Hochschule Oberösterreich –opettajakorkeakoulua. Koska kyseessä oli perhematka, löysin Airbnb:n kautta mukavan 2 makuuhuoneen asunnon Linzin keskustasta. Asunto oli kalustettu ja hyvin varusteltu lapsiperheen tarpeisiin ja mukavuutena myös nopea langaton netti, joka mahdollisti mieheni etätyöskentelyn. Linzin keskustassa, junissa ja monissa yleisissä paikoissa on myös ilmainen WiFi. Lapsille kaupungista löytyy leikkipuisto joka nurkan takaa, kirjasto tornitalossa, lastenteatteri, tiedemuseo, maauimaloita, jäätelökahviloita ja paljon muuta.
 WP_20170502_005.jpg
Niinpä sitä sitten lähdettiin mieheni ja kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa Itävaltaan kuukaudeksi. Ennen matkaa kaikki järjestelyt hoituivat muutamalla sähköpostilla. Linzin kv-koordinaattori kyseli toiveitani ja suunnitteli minulle ohjelman, joka piti sisällään 5 vierailua ammatilliseen oppilaitokseen, opettajakorkeakoulun luentoja, Erasmus-opiskelijoiden englannin kielisiä pienryhmätunteja sekä paikallisten opettajaopiskelijoiden näyttötuntien seuraamista ja palautekeskusteluihin osallistumista.
Paikan päällä opettajat olivat kiinnostuneita suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, osaamisperusteisuudesta ja osalle myös Oulun Amok oli tuttu.

Ihmetyksiä Itävallassa
Eipä tartte mennä juuri merta edemmäs kalaan, niin löytyy jo huisin erilainen ammatillinen koulutusjärjestelmä. Itävallassa on ns. Dual System, mikä vastaa lähinnä Suomen oppisopimuskoulutusta. Voidaakseen opiskella ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelijan täytyy ensin hankkia työpaikka. Sitten maakunnan opetustoimi (Landes Schulrat) jakaa opiskelijat alueen ammatillisiin oppilaitoksiin alojen mukaan. Opiskelija ei voi valita kouluaan eikä koulu oppilaitaan. Opiskelijat eli jo 15-vuotiaat nuoret ovat työsuhteessa työpaikkaansa, noudattavat normaalia 40h/vk työaikaa, saavat 5 viikkoa kesälomaa ja ansaitsevat työstään harjoittelupalkkaa, joka on alasta riippuen 500-800€/kk ensimmäisenä vuonna ja 600-1000€ kolmantena vuonna. Ammattiliitot ovat varmistaneet hyvän turvan opiskelijalle, jonka irtisanominen koulutuksen aikana on todella vaikeaa. Etuna Itävallan järjestelmässä on se, että opiskelijoiden mukaan juuri työpaikka motivoi suorittamaan koulutuksen loppuun. Lisäksi nuorisotyöttömyys on alhaisempaa, sillä yleensä opiskelija jatkaa samassa työpaikassa valmistumisensa jälkeen.
Työssä opitaan ammatti
Opiskelijat ovat ammatillisessa oppilaitoksessa vain 10 viikkoa vuodessa!! Koulujakso voi olla yhtäjaksoinen tai sitten työnantajan toiveesta tietyillä aloilla esimerkiksi yksi päivä viikossa. Ammatillinen koulutus kestää muutamaa tutkintoa lukuunottamatta 3 vuotta. Opintojen arviointi on numeerista 1-5 ja 1 on paras ja kaksi 5:sta tarkoittaa, että jää luokalle. Luokallejäämistä kuulemma tapahtuu, sillä osa opiskelija-aineksesta on niin heikkoa, kuitenkaan mitään opiskelijahuoltoa ei ole. Opintojen lopussa on suuri loppukoe, jonka arvioivat koulun ulkopuoliset arvioijat. Joustamattomuus on mielestäni Itävallan järjestelmän heikkous. Tutkintoja ei voi suorittaa nopeammin, sillä tutkinnon kesto on sidottu työsopimukseen, jonka lopussa vasta on mahdollista suorittaa loppukoe. Eräs opiskelija myös kertoi, että hänellä on saksalainen jalkahoitajan tutkinto, mutta hänen pitää nyt Itävallassa suorittaa koulutus kokonaan uudestaan!BS10 ammattiopiston opettajakuntaa.jpg

Kohteliaita opiskelijoita ammattiopistovierailulla
Opettajakorkeakoulun johtaja oli järjestänyt minulle tutustumiskäyntejä alueen eri ammatillisiin oppilaitoksiin. Jokaisessa koulussa rehtori vastaanotti minut lämpimästi aamukahvin kera ja tarjolla oli myös mukava päiväohjelma koululla ja lounas rehtorin kanssa. Sain kuulla, että Linzin 10 ammattioppilaitosta ovat itsenäisiä, aloittain jaoteltuja yksiköitä, joissa jokaisessa on oma johto ja toimintatavat, yhteistyötä koulujen välillä ei juuri ole. Jokaisessa koulussa rehtorin esitellessä minulle koulurakennusta, opiskelijat tervehtivät vastaan tullessa aina meitä: Grüβ Gott! joka on itävaltalainen yleinen tervehdys. Kun kysyin tästä, eräs rehtori kertoi, että kohteliaisuus on yksi heidän koulussa vaadittava taito. Opiskelijoiden on oltava kohteliaita asiakaspalvelijoita työpaikoilla, joten samaa vaaditaan myös koulussa.
Pääsin eri opettajien mukana osallistumaan niin teoriaopetukseen kuin käytännön työn harjoitteluun. Pidin jopa opettajan pyynnöstä extempore englannin tunnin keskustellen opiskelijoiden kanssa vaihto-opiskelusta, koulutuksesta ja Suomesta. Jokaisessa koulussa kun opettaja tuli luokkaan, opiskelijat nousivat seisomaan. Tämä oli myös osa kohteliaisuus-käytäntöä. Luokissa en nähnyt mitään ongelmia työrauhan suhteen ja opiskelijat olivat hyvin kiltin oloisia ja aktiivisia tunnilla. Opiskelijoiden hyvää käytöstä ihmettelin myös opettajille. Kysyin, miten toimitaan, jos häiriökäyttäytymistä ilmenisi: siitä ilmoitetaan myös työnantajalle, sillä koulujakso on myös palkallista aikaa. Tämä keino takaa usein työrauhan.
Mieleenpainuvimmat tunnit, joihin osallistuin: maitohappokapselien valmistus laboratoriossa, kolmiulotteisen fantasia pihasuunnitelman piirtäminen, peruukin valmistaminen käsityönä, hintalappujen kirjailu käsin kirjoittaen, viinipullojen esillepanon harjoittelu ständille, uskonnon opetus sekä keskustelu tuotteen eduista/hyödyistä asiakkaalle, kun alana on tupakkakauppa.
leipurien kanssa.jpg
Opettajien yritysyhteistyö
Koska opiskelijan työpaikka on hyvin keskeisessä osassa koulutusta, kysyin eräältä rehtorilta minkälaista yhteistyötä opettajat tekevät työnantajien kanssa. Joskus on yritysten pyynnöstä jotain yritysvierailuja järjestetty, kuului vastaus. Käyvätkö opettajat opiskelijoiden työpaikoilla opiskeluvuoden aikana? –Ei. Ei tarvitse. Opiskelijat oppivat kaiken ammattiinsa tarpeellisen kuitenkin koulujaksolla. Tämä kyllä ihmetytti minua suuresti. Eräs opettaja kritisoikin tällaista käytäntöä, koska vaarana on, ettei koululle tule tietoa yritysten toiveista tai tarpeista ja opetuksen sisältö ei välttämättä pysy ajan mukana.
Ammatillinen opettaja Itävallassa
Maakunnan opetustoimi valitsee ammatilliset opettajat maakunnan sisäisen odotuslistan (Warteliste) kautta. Opettajaksi haluavat saavat pisteitä työkokemuksen, koulutustaustan, perhestatuksen ja muiden tekijöiden mukaan ja kun ammatillinen oppilaitos tarvitsee opettajaa, listan kärjessä olevat ehdokkaat pääsevät rehtorin haastatteluun. Tämän jälkeen valittu opettaja aloittaa työt lyhyen perehdytyksen jälkeen ja on suotavaa aloittaa myös ammatillisen opettajan opinnot opettajakorkeakoulussa. Opintoihin on usein mahdollista käyttää yksi palkallinen lukuvuosi ja loput työn ohessa. Ammatillisen opettajan tutkintoa ei siis voi suorittaa ilman työpaikkaa opettajana. Ammatillisen opettajan työ on intensiivistä, kun 10 viikon jaksoissa vaihtuu opiskelijat, joille pitäisi opettaa koko vuoden asiat siinä ajassa. Mutta kesäloma on mukavat 13 viikkoa.
Linz.jpg
Kuvassa: Linz

Miksi Linz?
Koska Itävalta on kaunis maa ja Linz eloisa kehitykseen satsaava kaupunki. Opettajakorkeakoulu järjesti yksilöllisen ohjelman minua varten ja tunsin itseni tervetulleeksi. Linz on sopivan kokoinen (200 000 asukasta), paljon tekemistä ja nähtävää ja hyvät yhteydet niin Wieniin, Salzburgiin kuin alppimaisemiin.  Tyttäreni lähtöpäivän kysymys kiteytti ajatuksemme: Voitaisko me jäädä tänne?

Tiina Takalammi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti