tiistai 11. lokakuuta 2016

Opettajan toimintaa ohjaavat eettiset periaatteet

Hopsissa on kirjattu yhtenä osaamistavoitteena: Tiedät opettajan toimintaa ohjaavat eettiset periaatteet. Tämä osaamisalue kuuluu arvo-osaamisen osoittamiseen. Omalta osaltani merkitsin Hopsiini, että eipä ole aiempaa kokemusta aiheesta. Virtuaali-istunnossa 21.9. sain kuitenkin aiheesta uutta tietoa, kun Rauni esitteli Oaj:n sivuilta löytyviä opettajan työtä ohjaavia arvoja. Tämmöisiä ajatuksia sain kerättyä arvoista.



Arvot opettajan työssä
 
1. IHMISARVO
-          Jokaista opiskelijaa tulee kunnioittaa taustoista (ikä, sukupuoli, rotu, uskonto, osaaminen yms.) riippumatta.
-        
2.TOTUUDELLISUUS
  • Opettajan työ on totuuden etsimistä, työssä näkyy tutkiva näkökulma
  • Opettajalla on objektiivista tietoa omasta alasta ja jakaa sitä totuudellisesti muille
  • On tärkeä muistaa rehellisyys itselle ja muille
  • Keskinäinen kunnioitus, tunnustaa muiden tekemän arvon
3. OIKEUDENMUKAISUUS
  • tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus
  • kiusaamisen/syrjinnän estäminen
  • tasapuolisuus arvioinnissa
4. VASTUU ja VAPAUS
  • opettajalla vapaus olla oma itsensä, oma arvomaailma saa olla mutta ei välttämättä näkyä opetuksessa
-         --->  mutta esim. opetussuunnitelma ja laajemmin lait määräävät perustehtävää/opettajan työtä
  • Opettajalla on vastuu että oppiminen toteutuu


Opettajan toimintaa ohjaavat eettiset periaatteet

Opettajan toimintaa ohjaavia eettisiä periaatteita lähdin selvittämään myös Oaj:n sivuilta.
Siellä eettiset periaatteet on määritelty opettajan suhteena työhönsä, oppijaan, työyhteisöön, yhteiskuntaan, sidosryhmiin ja moniarvoisuuteen. Keskustelimme näistä aiheista myös jonkin verran virtuaaliryhmässä 17.9.2016.

Opettajan suhde työhönsä
"Opettaja on kansankynttilä." sanonta on edelleen ajankohtainen, sillä eettisten periaatteiden mukaan opettaja arvostaa omaa työtänsä ja itseään ja sen vuoksi haluaa kehittyä ja jatkuvasti oppia työssänsä. Virtuaaliryhmässä keskustelimme siitä, kuinka opettaja on edelleen usein näkyvä esimerkki toimillaan  ulospäin ja hän joutuu ehkä keskimääräistä enemmän miettimään uskottavuuttaan myös vapaa-ajalla. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että opettaja on ihminen siinä missä muutkin ja opettajalla on samalla tavalla oikeus omiin mielipiteisiin ja persoonallisuus saa näkyä.

Opettajan suhde oppijaan
Tässä suhteessa ihmisarvon kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus arvot ovat keskeisiä. Omat epäoikeudenmukaisuuden kokemukset opettajan taholta alaluokilla muistan vieläkin, vaikka aikaa niistä on kulunut jo lähes 30 vuotta. Henkilökohtaisesti koen, että opettajana haluaisin luoda hyvän ja luottamuksellisen suhteen oppijoideni kanssa niin että jokainen kokee tulevansa kuulluksi. Opettajan on tärkeä huomioida erilaiset oppijat ja pyrkiä luomaan edellytyksiä eri opetusmenetelmin erilaisille tavoille oppia. Virtuaaliryhmässä pohdimme myös sitä, kuinka opettajan on aina huomioitava ryhmänsä koostumus. Alakoululaisille opettaminen on erilaista kuin aikuisopiskelijoille, mutta samat arvot on molempien ryhmien ohjauksessa taustalla.

Opettajan suhde työyhteisöön
Työyhteisön yksilöiden hyväksyminen ja työyhteisön jäsenten tukeminen ja auttaminen.. niin tällainen työyhteisö olisi varmasti opettajamaailmassa tärkeä, sillä työ on vastuullista ja varmasti myös ajoittain raskasta. Hyvien ja huonojen kokemusten avoin jakaminen kehittäisi koko työyhteisöä. Uudet ideat on kiva jakaa muille, työnimu tarttuu ja kokeneet ja uudet opettajat voivat oppia toinen toisiltaan eri näkökulmia.
Kuitenkin puhutaan myös koulukiusaamisesta opettajanhuoneessa. Opettajien keskuudessa on kilpailua, arvostelua ja jopa ryhmästä ulosjättämistä, vaikka opettajien tulisi olla niitä, jotka varmistavat oppijoille turvallisen työympäristön! 

Opettajan suhde sidosryhmiin
Opettajan sidosryhmäverkosto on laaja. Siihen kuuluvat mm. huoltajat, oppilaitoksen henkilökunta, oppilashuolto ja työnantajat. Opettajan pelisilmän avulla hän ohjaa oppijaansa tarvittavien palveluiden piiriin ja tekee moniammatillista yhteistyötä oppijan kehittymisen tueksi ja oppimisen mahdollistamiseksi.

Opettajan suhde yhteiskuntaan
Opettajan tehtävä on mahdollistaa kasvua, oppimista ja myöskin kasvattaa. Tässä opettaja toimii myös kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, kun hän varmistaa uusien sukupolvien kasvatuksen. Kärjistäen opettajan tehtävä on yhteiskuntakelpoisten kansalaisten luominen, niin että yhteiskunnassamme olisi aktiivisia omilla aivoilla ajattelevia, tarvittaessa kriittisiäkin mutta silti avoimia ja oikeudenmukaisia yksilöitä. Aika iso kakku!

Opettaja ja moniarvoisuus
Kaikilla oppijoilla on samat oikeudet ja velvollisuudet. Ihmisarvoa käsiteltiin jo aiemmin arvoissa ja tähän pätee ihmisarvon kunnioittaminen jokaista oppijaa ja hänen lähipiiriään kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti