Opintojemme lakipäivässä pääsimme perehtymään opettajan työtä ohjaavaan lainsäädäntöön. Valtion virkanaisena lain kiemurat ovat työn kautta tulleet tutuiksi ja www.finlex.fi todettu hyväksi työkaluksi, mutta silti opettajan työtä ohjaavat lakipykälät oli minulle uusi tuttavuus. Laki on edelleen vähän kapulakieltä, jonka voi tulkita joskus väärinkin ja kun lakipykäliä on paljon ja ne muuttuvatkin, niin miten niiden kanssa pärjää?
Lakipäivän asiantuntijaopettaja Maarit Junkkari muistutti meitä, että ulkomuistia tärkeämpää on tietää, mistä laki-asiaan liittyvää tietoa löytyy ja mistä sitä voi päivittää. Jokaista
koulutusastetta koskee oma laki, mutta se on vain osa siitä, mitä ammatillinen
opettaja tarvitsee, lainsäädäntö on huomattavan laaja ja se käsittää myös sellaisia lakia joissa ei edes sanaa oppilaitos mainita.
Sisälle lakiaiheseen pääsimme ryhmätöillä. Teemaryhmät saivat valita alla olevista aiheista yhden, johon perehtyä ja opettaa sen sitten muille. Opetustuokioiden jälkeen tehtävänä oli osoittaa osaamista myös toisten ryhmien aiheista.
Miten hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen näkyy opettajan käytännön työssä? (Perustuslaki, hallintolaki, erityisesti hallintolain 2 luku)
Mitkä ovat opiskelijan velvollisuudet ja miten huolehdin opettajana työrauhasta?
(Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta, ammattikorkeakoululaki)
Miten otan huomioon salassapitosäännökset ja tietosuojan opettajan työssä?
(Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta, ammattikorkeakoululaki, oppilas-ja opiskelijahuoltolaki, laki viranomaisten
toiminnan julkisuudesta, lastensuojelulaki ja
henkilötietolaki)
Miten opettajana varmistan, että opiskelijan oikeusturva toteutuu? (Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta, ammattikorkeakoululaki, hallintolaki)
Meidän teemaryhmä sininen perehtyi opiskelijan velvollisuuksiin ja työrauhaan.
1. Opiskelijan velvollisuudet
Huomasimme heti, että opiskelijan velvollisuuksista on kirjattu selkeämmin laissa ammatillisesta peruskoulutuksesta ja lukiolaissa. Ammattikorkeakoululaki ja Yliopistolaki määrittelee vähemmän velvollisuuksia opiskelijalle.Olisiko syynä se, että ammatillisessa koulutuksessa ja lukiossa on usein kyse alaikäisestä opiskelijasta ja ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa aikuisista.
Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta 34§ ja Lukiolaki 25§ velvoittaa:
• Opiskelijan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle ole myönnetty siitä vapautusta
• Opiskelijan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti
• Opiskelijan velvollisuudesta korvata aiheuttamansa vahinko säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). (30.12.2013/1269)
Lisäksi nämä lait velvoittavat opiskelijan esittämään rikosrekisteriotteen, jos opiskelijan tehtäviin kuuluu merkittävästi alaikäisten kanssa työskentelyä. Käytännön työtehtävissä työpaikoilla opiskelijan on noudatettava salassapitovelvollisuutta ja toimitettava huumausainetestin tulos, oppilaitokselle, jos on perusteltua syytä epäillä huumausaineiden käytön alaisena toimimista. Rikosrekisteriotteen ja huumausainetestin todistus pätevät myös ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa opiskeleville.
Muuten yliopistolaki ja ammattikorkeakoululaki määrittävät opiskelijan velvollisuudeksi ilmoittaa ottaako opiskelupaikan vastaan ja ilmoittautua läsnä- tai poissaolevaksi. Muut velvollisuudet on määritelty oppilaitoksen johtosäännössä ja muissa sisäisissä määräyksissä. Eli ylemmällä asteella on enemmän akateemista vapautta? Ei ole osallistumispakkoa ja tehtävissäkin ei tarvitse aina olla tunnollinen.. Noh, kyllä opiskeluajan rajaukset ja toivottavasti sisäinen motivaatio kuitenkin ohjaa opiskelijaa myös.
2. Oppimisen työrauha
Tehtävämme toinen osa-alue käsitteli kysymyksiä:
- Miten
opettaja rakentaa työrauhaa, työilmapiiriä vapaaseen olemiseen
oppilaitoksessa?
- Millä käytännön konsteilla?
Lakipäivämme asiantuntijaopettajan Maarit Junkkarin mukaan tämä on opettajan
ydinosaamista. Hän mainitsi, että ryhmäyttäminen on erittäin tärkeää koko opiskelun ajan, myöskin työharjoittelussa. Työrauhaan liittyy myös keskeisesti se, että opettaja puuttuu heti kiusaamiseen.
Finlexin avulla löysimme lakipykäliä, jotka liittyvät työrauhaan. Itse työrauha-sanaa laissa ei ole mainittu lainkaan. Työrauha näyttäytyy laissa edelleen enemmän vanhanaikaisesti kurinpitona eikä niinkään hyvinvointiin ja hyvään ilmapiiriin liittyvänä asiana, kuten se tämän päivän pedagogiikassa ymmärretään.
Löytyneiden lakipykälien pohjalta teimme käytännön opettajan työhön liittyvän hiukan kinkkisen kyselyn, johon opiskelijamme pääsivät vastaamaan ac-istunnossa. Pienenä koukkuna lakipykälien lisäksi tässä oli kysymyksen asettelu, mitä yksin OPETTAJA voi tehdä? Kysymys käsittely ammatillista peruskoulutusta, mutta vastauksissa tarkastelimme myös eroavaisuutta ammattikorkeakoululakiin.
Mitä keinoja opettaja voi ammatillisessa peruskoulutuksessa käyttää lainsäädännön mukaan työrauhan säilyttämiseksi?
Luokasta poistaminen (Oikein)
Kirjallinen varoitus (väärin, rehtori voi antaa)
Huumausainetestaus (väärin, koulutuksen järjestäjä)
Kännykän ottaminen pois (väärin, ei ole mainittu laissa)
Nurkassa seisottaminen (väärin)
Rehtorin puhutteluun laittaminen (väärin, ei ole mainittu laissa)
Jälki-istunto (väärin, ei ole mainittu laissa)
Määräaikainen erottaminen (väärin, monijäseninen toimielin)
Opiskelijan tavaroiden tarkastaminen (oikein)
Hoitoon ohjaaminen (alkuohjaus opiskelijahuollon palveluihin)
Yhteydenotto huoltajiin (oikein esim. haltuunotettujen tavaroiden osalta)
Opiskeluoikeuden peruuttaminen (väärin, monijäseninen toimielin)
Luokasta poistaminen (Oikein)
AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS: 35 b § (13.6.2003/479) Häiritsevän tai turvallisuutta vaarantavan opiskelijan poistaminen
Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta
tai muusta opetustilasta taikka oppilaitoksen tilaisuudesta opiskelija,
joka ei noudata 35 §:n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä.
Opetusta häiritsevä, väkivaltaisesti tai uhkaavasti käyttäytyvä tai toisen henkeä tai terveyttä vaarantava opiskelija voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka oppilaitoksen järjestämästä tilaisuudesta.
Opiskelijan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään kolmen työpäivän ajaksi,
jos on olemassa vaara, että toisen opiskelijan tai oppilaitoksessa tai
muussa opetustilassa työskentelevän turvallisuus kärsii opiskelijan
väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai
siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti opiskelijan
häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.
AMMATTIKORKEAKOULULAKI: 38 § Kurinpito: Opetusta häiritsevä, väkivaltaisesti tai uhkaavasti käyttäytyvä tai toisen henkeä tai terveyttä vaarantava opiskelija voidaan määrätä poistumaan tilasta, jossa
opetusta annetaan, taikka ammattikorkeakoulun järjestämästä
tilaisuudesta. Opiskelijan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään kolmen työpäivän ajaksi,
2. Kirjallinen varoitus (väärin)
AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS: 35 § (12.8.2011/951) Kurinpito ja
AMMATTIKORKEAKOULULAKI 38 § Kurinpito
Molemmissa oppilaitoksissa varoituksesta päättää rehtori.
Opiskelijalle voidaan antaa kirjallinen varoitus, jos hän:
1) häiritsee opetusta;
2) käyttäytyy väkivaltaisesti tai uhkaavasti;
3) menettelee vilpillisesti tai muuten rikkoo oppilaitoksen järjestystä;
4) kieltäytyy 34 a §:ssä tarkoitetun huumausainetestiä koskevan todistuksen esittämisestä; taikka
5)
on 34 a §:ssä tarkoitetun selvityksen perusteella käyttänyt
huumausaineita muihin kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin siten, että
hänen toimintakykynsä on heikentynyt.
3. Huumausainetestaus (väärin, koulutuksen järjestäjä/Ammattikorkeakoulu)
Koulutuksen järjestäjä voi velvoittaa opiskelijan esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos on perusteltua aihetta epäillä,
että opiskelija on huumausaineiden vaikutuksen alaisena opintoihin
kuuluvissa käytännön tehtävissä tai työssäoppimisessa tai että
opiskelijalla on riippuvuus huumeista.
AMMATTIKORKEAKOULULAKI 36 § Huumausainetestaus
Ammattikorkeakoulu voi velvoittaa
opiskelijan esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos on
perusteltua aihetta epäillä, että opiskelija on huumausainelain (373/2008) 3 §:n
1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen huumausaineiden vaikutuksen
alaisena opintoihin kuuluvissa käytännön tehtävissä tai harjoittelussa
tai että opiskelijalla on riippuvuus huumausaineista.
4. Kännykän ottaminen pois (Väärin, ei ole mainittu laissa)
Tämän kysymyksen olisimme itse tulkinneet oikeaksi, mutta asiantuntijamme Maarit Junkkari ohjeisti, että jos kurinpitomenetelmää ei ole mainittu laissa, niin silloin se ei ole lain mukaan sallittu. Eli kännykän pois ottamista ei ole eritelty laissa, joten opettaja ei saa sitä pois ottaa lain mukaan.
AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS: 28 § (30.12.2013/1269) Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön
Oppilaitokseen ei saa tuoda eikä työpäivän aikana pitää hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta taikka joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen ja jonka hallussa pidolle ei ole hyväksyttävää syytä.
Ammattikorkeakoululaissa ei mainintaa tavaran haltuunotosta.
5. Nurkassa seisottaminen (väärin)
Nöyryyttäminen rangaistuskeinona ei ole sallittua.
6. Rehtorin puhutteluun laittaminen (väärin, ei mainittu laissa)
AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS:28 § (30.12.2013/1269) Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön:
Koulutuksen
järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma
opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja
toteutumista. Koulutuksen järjestäjän tulee laatia suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Opetushallituksen tulee antaa määräykset suunnitelmien laatimisesta. (3.10.2014/787)
Koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt tai antaa muut oppilaitoksessa sovellettavat järjestysmääräykset, joilla edistetään sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä oppilaitosyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
AMMATTIKORKEAKOULULAKI: ei mainintaa.
7. Jälki-istunto (väärin, ei mainintaa laissa)
8. Määräaikainen erottaminen (väärin)
AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS: 35 a § (12.8.2011/951) Menettely opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista koskevassa asiassa sekä kurinpitoasiassa
Opiskeluoikeuden
peruuttamisesta ja palauttamisesta, määräaikaisesta erottamisesta,
asuntolasta erottamisesta sekä opiskelusta pidättämisestä päättää koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin. Toimielimessä tulee olla ainakin koulutuksen järjestäjän, opiskelijahuollon, opettajien, työelämän ja opiskelijoiden edustus.
AMMATTIKORKEAKOULULAKI:39 § Menettely opiskeluoikeuden peruuttamista koskevassa asiassa ja kurinpitoasiassa
Opiskeluoikeuden peruuttamisesta päättää ammattikorkeakoulun hallitus.
Ennen opiskeluoikeuden peruuttamista koskevan päätöksen tekemistä on
hankittava asiaa koskeva tarpeellinen selvitys ja varattava
opiskelijalle tilaisuus tulla asiassa kuulluksi.
9. Opiskelijan tavaroiden tarkastaminen (oikein)
AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS: 35 e § (30.12.2013/1269) Oikeus tarkastaa opiskelijan tavarat
Opettajalla ja rehtorilla on työpäivän aikana oikeus tarkastaa opiskelijan
mukana olevat tavarat, opiskelijan hallinnassa olevat oppilaitoksen
säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, sellaisen 28 §:n 2
momentissa tarkoitetun esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta,
jos on ilmeistä, että opiskelijan hallussa on tällaisia esineitä tai
aineita ja opiskelija pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä
luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä
ole.
Opiskelijalle tulee ennen tarkastusta ilmoittaa tarkastuksen syy. Tarkastajan tulee olla opiskelijan kanssa samaa sukupuolta. Tarkastuksessa tulee olla läsnä tarkastajan lisäksi toinen täysi-ikäinen oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluva.
AMMATTIKORKEAKOULULAKI: Ei mainintaa
10. Hoitoon ohjaaminen (alkuohjaus opiskeluhuollon palveluihin)
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 30.12.2013/1287
11 § Tiedottamis- ja ohjausvelvollisuus
Koulutuksen
järjestäjä vastaa siitä, että opiskelijoilla ja heidän huoltajillaan on
tieto oppilaitoksen ja sen opiskelijoiden käytettävissä olevasta
opiskeluhuollosta.
Oppilaitoksen
ja opiskeluhuollon henkilökunnalla on velvollisuus ohjata opiskelijaa
hakemaan tarvitsemiaan opiskeluhuollon etuuksia ja palveluja.
3 § Opiskeluhuollon kokonaisuus
Opiskeluhuollolla
tarkoitetaan opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen
terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä
sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa oppilaitosyhteisössä.
...opiskeluhuollon palvelut, joita ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut.
Huom! oppilas ja opiskelijahuoltolaki ei koske amk:ta.
11. Yhteydenotto huoltajiin (oikein, ainakin tietyissä tapauksessa, kun kyseessä alaikäinen)
AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS: 35 f § (30.12.2013/1269) Haltuun ottamisen ja tarkastamisen yleiset periaatteet
Haltuun ottamisesta ja tarkastamisesta on ilmoitettava alaikäisen opiskelijan huoltajille mahdollisimman pian.
AMMATTIKORKEAKOULULAKI:ei mainintaa
12. Opiskeluoikeuden peruuttaminen (väärin)
AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS: 35 a § (12.8.2011/951) Menettely opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista koskevassa asiassa sekä kurinpitoasiassa
Opiskeluoikeuden
peruuttamisesta ja palauttamisesta, määräaikaisesta erottamisesta,
asuntolasta erottamisesta sekä opiskelusta pidättämisestä päättää
koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin.
Ennen opiskelijan erottamista oppilaitoksesta,
opiskelijan asuntolasta erottamista ja kirjallisen varoituksen
antamista opiskelijalle on kurinpitorangaistukseen syynä oleva teko tai laiminlyönti yksilöitävä, hankittava tarpeellinen selvitys sekä varattava opiskelijalle tilaisuus tulla kuulluksi. Ennen opiskelijan erottamista oppilaitoksesta tai opiskelija-asuntolasta on kuultava myös opiskelijan huoltajaa. Muista 35 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä on ilmoitettava opiskelijan huoltajalle.
AMMATTIKORKEAKOULULAKI: 39 § Menettely opiskeluoikeuden peruuttamista koskevassa asiassa ja kurinpitoasiassa
Opiskeluoikeuden peruuttamisesta päättää ammattikorkeakoulun hallitus.
Ennen opiskeluoikeuden peruuttamista koskevan päätöksen tekemistä on
hankittava asiaa koskeva tarpeellinen selvitys ja varattava
opiskelijalle tilaisuus tulla asiassa kuulluksi.
3. Työrauhan ylläpitäminen käytännössä
Mutta kuten asiantuntijaopettajamme Maarit Junkkari totesi työrauhan ylläpitäminen on paljon muuta kuin mitä lain mahdollistama kurinpito. Niinpä kysyimmekin opetuksen lopuksi viisailta kanssaopettajiltamme, mitä keinoja heidän mielestään työrauhan ylläpitämiseen olisi:
Monivalintakysymys kaikille: Millä keinoin opettaja voi edistää
työrauhaa ammatillisessa koulutuksessa? Valitse mielestäsi tärkeimmät:
· tiivis yhteistyö oppilaiden vanhempien kanssa
· lisäämällä kurinpitoa
· suunnittelemalla opetuksen sisällön mielenkiintoiseksi
· kutsumalla poliisit paikalle häiriötilanteissa
· kehittämällä johtamis- ja tiimityötaitojaan
· luomalla selkeät säännöt ja pitämällä niistä kiinni
· selkeyttämällä opetustuokion rakennetta
· rakentamalla toimivan istumajärjestyksen luokkaan
· käyttämällä monipuolisia, vuorovaikutuksellisia opetusmenetelmiä
· tukemalla opiskelijaryhmän yhteisöllisyyttä, ryhmäyttäminen