torstai 29. syyskuuta 2016

Opetustuokio Case-menetelmällä aiheesta: Opiskelijaryhmän ohjaaminen

Olimme oman teemaryhmämme (4 hlöä) kanssa suunnitelleet vuorovaikutteisen opetustuokion aiheesta oppilasryhmän ohjaaminen. Päätimme rajata aihetta niin, että käsittelimme ryhmän kehitysvaiheita, ja erityisesti Kuohuntavaihetta ohjaajan näkökulmasta. Opetusmenetelmäksi valitsimme case-opetuksen ja teoriatietoa olimme koonneet yhdessä etukäteismateriaaliksi. Lisäksi opetustuokioon liittyy lyhyt ennakkotehtävä pohdittavaksi.

Opetustuokion rakenteesta tein tietämättäni opettajien termeillä "totsun" eli toteutussuunnitelman.
1.Opetus alkaisi keskustelulla ennakkotehtävän tiimoilta: millainen on hyvä ohjaaja ja mitä ryhmän ohjaamisessa tulisi ottaa huomioon.
2. Sitten käsiteltäisiin ryhmän kehitysvaihe-kaavio lyhyesti vaihe vaiheelta.
3. Sen jälkeen oppijat saisivat luettavakseen tapauksen: Häiriköivät Hitsaajat. Tästä käytännön ohjaustilanteeseen liittyvästä esimerkistä keskusteltaisiin yhdessä ja pyrittäisiin löytämään rakentava ratkaisu ohjaamistilanteeseen. Samalla ohjaajana kirjaisimme ajatuksia ja ideoita AC:n näytöllä näkyvään muistioon.
4. Lopuksi vielä kysyttäisiin pikaisesti, mitä jäi mieleen, mitä oppi ja ohjattaisiin antamaan palautetta opetustuokiosta meidän palautelomakkeella ja tietenkin kiitettäisiin kuulijoita osallistumisesta.

Omassa opetustuokiossa oli minun lisäkseni kaksi opettajaopiskelijaa. Alun ennakkotehtävässä keskustelua heräsi mukavasti ja kaikilla meillä oli samansuuntaisia ajatuksia hyvästä ohjaajasta:
-innostunut, positiivinen vuorovaikutus, kuuntelee ryhmää, on puheenjohtaja, mukaansa tempaava, on käytännön kokemusta; esimerkkejä, tasapuolinen
 
Oppijoille ryhmän kehitysvaihe-kaavio toi uutta tietoa ja vaikutti, että he kokivat sen kiinnostavana. Dian eri vaiheita havainnollistavia kuvia kehuttiin.
 

















Tapaus Häiriköivät Hitsaajat herätti jo käytännönläheistä syvällistä keskustelua ja oppijat olivat hyvin kartalla, miten ohjaajan tulisi toimia tuossa tilanteessa. Sain koottua opetuksessa heränneet ideat ja ajatukset näytöllä näkyvään muistioon, josta kopion ne jälkeenpäin kaikkien nähtäväksi. Yksi oppijoista toivoi erityisesti tätä.
Ajatuksia Case:sta:
- Tässä ollaan muotoumisvaiheessa, ehkä kuohuntavaiheessa
-hyvä kun ryhmällä on olemassa yhteiset pelisäännöt, niihin vain ei ole sitouduttu
-ohjaaja ei ole enää tyytyväinen, miten voisi muuttaa tilannetta, että kaikilla olisi kivaa?
- onko pelisäännöissä kännykän käyttö kielto?
-henk.koht. yhteys poissaolijoihin, ohjaaja keskustelee avoimesti, miksi ovat poissa
-Pitääkö sääntöjä selkeyttää? tiukentaa?
- Onko ryhmässä kiusaamista, syrjimistä
-pitää tukea kaikkia, erityisesti poissaolijoita
-Kerrata pelisäännöt, kenestäkään ei tehdä näin syntipukkia
-kissa pitää nostaa pöydälle
-Muistuttaa, että ryhmäläiset eivät ole oppivelvollisia, opiskelu vapaaehtoista
-Ammatillinen ohjaaja on kuitenkin kasvattaja
-peilata työelämään, miten siellä voi toimia, koulutus valmentaa työelämään

Ideoiden opetuksen kanssa samanaikaisesti kirjoittaminen vaan kuuluu näpyttelynä virtuaali-istunnossa, mikä kuulosti itsestäni häiritsevältä jälkeenpäin kuunneltuna, mutta jos samalla osallistuu keskusteluunkin, niin on vaikea laittaa mikkiä kiinni.. mikä olisi hyvä ratkaisu?


Opetustuokion jälkeen saimme hyvää palautetta, että case oli ollut kiinnostava ja hyvä tapa oppia. Tuutorimme sanoi, että olin hyvin antanut positiivista palautetta keskustelussa oppijoille ja opetustuokion lopulla ilmoittanut, että “nyt vielä lopuksi käsittelemme tämän..” mikä auttaa oppijaa tsemppaamaan loppuun asti. Tuutoropettajamme heitti koko ryhmälle vielä haasteeksi kirjoittaa blogiin tämän opeopiskelijaryhmän kehitysvaiheista, missä kenenkin mielestä ollaan menossa. Eli taisimme onnistua luomaan syvällistä oppimista..?

Yhteisestä palautekeskustelusta jäi mieleen muutamia pedagogisia koppeja:
- Opettajan pelisilmä: pidettävä huoli, ettei opiskelija koskaan menetä kasvojaan, ei saa kysyä “ymmärsitkö?” vaan muilla keinoin varmistaa oppiminen.
-Kohdennettu kysyminen helpompaa, esimerkiksi vastaatko, Ville? tai Keltaisten ryhmä voi vastata ensin.. jos kysyy ilman kohdentamista, voi olla ettei kukaan vastaa.
- Jos on tärkeää, että ennakkotehtävä on tehty, tulee kertoa selkeästi minne tehtävä palautetaan esim. reflektoi blogissasi, näin näkee ketkä on tehtävän tehneet ja jotka eivät ole tehneet, voi muistuttaa tehtävästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti